Drift Madness Oy

Drift Madness Oy on perustettu vuonna 2021.

Tarkoituksenamme on tarjota “harrastajalta-harrastajille” periaatteella drifting-ratapäiviä.

Tarkoituksena on pitää ajokulut mahdollisimman alhaisina, jotta kaikilla olisi mahdollisuus osallistua ajoharjoitteluun ja kokea mahdollisimman hyvä drifting-elämys, ikään, kalustoon tai mihinkään muuhun katsomatta.

Jokaiselle jotain periaatteella!

Nyt myös yleisötapahtumana! Joten kaikki pääsevät nauttimaan lajista nimeltä Drifting!

 

 

Drift Madness historia alkoi vuonna 2015.

Jaakko oli kyllästynyt kilpailuissa olevan ajomäärän pienuuteen ja siitä lähti ajatus, miten voisi ajomäärää lisätä.

Ajatuksissa oli myös se, miten lajin tietoisuutta saataisiin lisättyä niin paljon, että kaikki uskaltaisivat tulla ajamaan, ilman että heiltä odotettaisiin suuria ajosuorituksia ja näyttävää pitkälle rakennettua autoa.

Tästä innostuneena, ajatuksena oli vuokrata rata jostain päin suomea koko viikonlopuksi.

Ajattelin, että muutkin pitkänmatkan kulkijat varmaan tulisivat paikalle kun ajoaikaa olisi runsaasti luvassa, ilman minkäänlaista kiirettä mihinkään ja voisi vain kavereiden kanssa pitää hauskaa viikonlopun.

Samalla tiellä ollaan vieläkin. Kavereiden kanssa hauskoja viikonloppuja viettämässä ympäri suomea. Kaverit ovat lisääntyneet huimasti vuosien saatossa ja kaluston värikkyys on monipuolistunut paljon  niin varikolla kuin radalla.

On ollut todella upeaa seurata monen kuljettajan askelmia driftingin parissa ihan ensimetreistä asti!